Quantcast
Channel: Tiedotteet
Viewing all articles
Browse latest Browse all 683

Liike-seminaari liikutti ammattikorkeakouluväen Mikkeliin marraskuussa

$
0
0

Liike-seminaari liikutti ammattikorkeakouluväen Mikkeliin

Kuva: Mamkin fysioterapeutti Paula Hämäläinen laittoi seminaariyleisöön liikettä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut ammattikorkeakouluja rahoittamalla yhteensä 17 hanketta kymmenellä miljoonalla eurolla viime vuosien aikana. Mikkelin ammattikorkeakoulussa järjestettiin ti-ke 10.11.- 11.11.2015 valtakunnallinen AMK-seminaari hankkeiden tuloksista ja ammattikorkeakoulujen TKI-työstä.

Liike – työelämälähtöinen TKI-toiminta -seminaarin aiheina olivat mm. kansainvälinen TKI, työelämäyhteistyö, vaikuttavuus ja tutkimuksen kaupallistaminen ja rahoitus. Seminaarin järjestivät yhteistyössä ammattikorkeakoulujen 17 TKI-toimintaa kehittävää hanketta, opetus- ja kulttuuriministeriö, Arene ry ja Mikkelin ammattikorkeakoulu.

Tunnettuja kasvoja

Seminaarin ensimmäisen päivän juontajana ja keskustelujen vetäjänä toimi Ylen uutisista tuttu uutisjuontaja ja -tuottaja Jussi-Pekka Rantanen. Seminaarin aikana kuultiin mm. ajankohtaiskatsaus tutkimuspolitiikkaan opetusneuvos Eeva Kaunismaalta opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä tutkimuksen kaupallistamisesta ja sen rahoituksesta palvelujohtaja Janne Viemeröltä Tekesistä. Opiskelijoiden ja yritysten yhteistyötä sekä Demola-mallia seminaarissa esitteli Tampereen Demolan johtaja Ville Korpiluoto.

Kuva: Ensimmäisen päivän juonsi Ylen uutisista tuttu Jukka-Pekka Rantanen.

Aktiivista keskustelua

Liike-seminaarissa oli mukana joukko loistavia keskustelijoita, jotka toivat esiin erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia mm. kokeilukulttuurista ja ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Mukana keskusteluissa olivat mm. älykkäisiin tiloihin erikoistuneen OiOin perustaja Sami Kämppi, Kangasniemen kunnanjohtaja Johanna Luukkonen ja rehtori, Arenen TKI-valiokunnan edustaja Outi Kallioinen.

Liikehdintää

Istumisen vastapainoksi seminaarissa oli mahdollisuus osallistua oheisohjelmaan. Ensimmäisen päivän päätteeksi oli tarjolla frisbeegolfia tai kehonhuoltotunti. Ilta jatkui Mikkelin Naisvuoritalolla ”Liike jatkuu – jatkojen” merkeissä. Illan aikana nautittiin tarjoiluista, pienestä ohjelmasta ja Blaster-bändistä, joka sai seminaariväen liikkeelle.

Kuva: Ilta-ohjelma alkamassa Naisvuori-talolla Mikkelin keskustassa.

Ideoita hanketorilta

Osallistujille järjestettiin mahdollisuus tutustua työelämälähtöisen TKI-toiminnan kehittämisen hankkeisiin hanketorilla. Hanketori toimi kohtaamispaikkana tulosten jakamiselle, verkostoitumiselle ja uuden ideoinnille. Hanketori-kiertelyn aikana vierailla oli myös mahdollisuus osallistua hankkeiden järjestämiin miniworkshoppeihin. Seminaarin päätteeksi workshopeissa pohdittiin pienemmissä ryhmissä seminaarin aikana esille tulleita hyviä toimintamalleja ja niiden mahdollista hyödyntämistä omassa työssä ja organisaatiossa.

Kuva: Workshop-työskentelyä Liikkeessä.

Mamkin opiskelijoilta vahva tuki

Opiskelijat olivat vahvasti mukana Liike-seminaarin järjestelyissä. Mukana oli Mamkin liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja matkailualan opiskelijoita. Tietojenkäsittelyä opiskelevan Jesse Kolin opinnäytetyönä tekemää viestipaneelia käytettiin seminaarissa aktivoimassa keskustelua. Opiskelijat saivat työstään hyvää palautetta seminaariin osallistuneilta ja arvokasta kokemusta tapahtuman järjestämisestä.
 

Kiitos kaikille osallistujille ja Liikkeessä mukana olleille!

Katso seminaarin ohjelma täältä: www.mamk.fi/liike

Lisätiedot:

Marjaana Kivelä, p. 040 826 6070, marjaana.kivela(at)mamk.fi
Anna-Maija Torniainen, p. 040 648 3178, anna-maija.torniainen(at)mamk.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 683

Trending Articles